Portfolio-arviointi

Arviointikäytännöt ohjaavat keskeisesti opiskelijan oppimisprosessia. Vaikuttava, oikea-aikainen ja oikein kohdistuva arviointi tehostaa oppimista ja opiskelua. Portfoliotyöskentely monipuolistaa opettajan arviointia monin eri tavoin, lisää mahdollisuuksia kokeilla erilaisia arvioinnin tapoja ja kehittää arviointia laadullisesti. Portfoliotyöskentely tekee mahdolliseksi kohdentaa arviointi oikea-aikaisesti oppimisen kannalta mielekkäisiin vaiheisiin. ePortfolion valmiit työkalut myös helpottavat opettajan arviointityötä ja säästävät aikaa.

Opettaja voi hyödyntää ePortfoliota vaikka kurssikoetta korvaavana työkaluna oppimispäiväkirjan tavoin. Opiskelija kuvaa oppimiaan asioita vastaamalla oppimistehtäviin sekä itse arvioi omaa osaamistaan ja sen kehittymistä. Opettaja tarkistaa kuvauksen ja arvioi, onko kurssille asetetut tavoitteet saavutettu ja kuinka hyvin.

Opiskelijan käsitteellinen ajattelu- ja ongelmanratkaisuprosessi tulee näkyväksi oppimistehtävissä ja oppimisprosessiin liittyvässä itsearvioinnissa. Opiskelijan tuotoksia ja oppimista verrataan tavoitteisiin ja hänen aiempaan osaamiseensa. Myös heikommin pärjäävän motivaatiota parantaa oman kehittymisen tunnistaminen ja palautteen saaminen siitä. Opiskelijan arvioinnin tavoitteita on kannustaa opiskelijaa ja kehittää opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Tästä nousee portfoliotyöskentelyn keskeinen perustelu.

Portfolioon tuotetun prosessin osia voi myöskäyttää opintosuorituksena, jonka opiskelija palauttaisi muuten opettajalle esimerkiksi sähköpostin liitetiedostona. Opettaja voi lukea opiskelijan työn tai oppimistehtävän vastauksen, oppimispäiväkirjan tai reflektion helposti portfoliosta ja kommentoida suoraan hänelle portfoliotyökalua käyttäen. Sähköinen portfolio tekee opiskelijalle mahdolliseksi tuotosten, ohjauksen ja palautteen tarkastelun myöhemminkin, esimerkiksi opiskelijan valmentautuessa ammattiosaamisen näyttöön tai ylioppilaskirjoituksiin.

Portfoliotyöskentelyssä numeroarvioinnista poikkeavat arviointitavat lisääntyvät, mitä varten opettaja saa käyttöönsä sähköisiä apuvälineitä (esimerkiksi lomakkeita, liikennevaloja tai muita symboleja) ja ohjaustyökaluja. ePortfolion arvioinnissa pyritään vaikuttamaan opiskelijan työskentelytapoihin ja omien kehittymistavoitteiden asettamiseen.

Arviointia voivat tehdä niin opiskelija itse, muut opiskelijat kuin opettajakin. ePortfolio voi lisätä yhteistoiminnallisen ja oppijakeskeisen arvioinnin kehittymistä sekä tehostaa arviointityöhön käytettyä aikaa. Opiskelija voi antaa muille opiskelijoille luvan kommentoida omia tuotoksiaan tai vaikka oppimispäiväkirjaansa. Palautteen antaminen ja saaminen tukee opiskelijan omaa oppimista, tavoitteenasettelua ja kannustaa miettimään oppimisen peruskysymyksiä: mitä osaan jo, mitä haluan oppia, miksi ja miten. Yhdessä arvioiminen tukee opiskelijan itsereflektiota ja antaa mahdollisuuden verrata oman ajattelun kehittymistä suhteessa muihin pidemmälläkin aikavälillä.

ePortfoliossa voidaan tarjota erilaisia itsearvioinnin ja palautteen antamisen välineitä. Kun opiskelijat arvioivat omaa oppimista ja siihen vaikuttaneita tekijöitä, he tulevat arvioineeksi myös opintojakson sisältöä, tavoitteita ja toteuttamistapaa. Tämä hyödyttää opettajaa oman opetuksen kehittämisessä pidemmällä aikavälillä.