Portfolio-oppimisen pedagogiikka

Portfolio on pedagogisesti erittäin vahva työkalu, jonka käyttö jo itsessään tuo opiskelijan oppimisprosessiin merkittävän laadullisen muutoksen. Portfolion rakenne muodostuu opetussuunnitelman osaamistavoitteista (portfoliokehikko), joiden mukaan opiskelija etenee ja “täyttää” omaa portfoliotaan tuotoksillaan ja osaamisellaan. Tämä tekee opiskelijan prosessista intentionaalisen: opiskelija on aina tietoinen oppimisen tavoitteista ja kulkee niitä kohti. Portfolion mahdollistamat yksilölliset tavoitteet ja joustavat opintopolut tukevat motivaatiota ja opintoihin sitoutumista.

Portfoliotyöskentelyä voi ohjata esimerkiksi oppimistehtävin, jolloin opiskelija tallentaa kaikki kurssin tai opintokokonaisuuden aikana tekemänsä tehtävät portfolioon. Näin koko kurssin / jakson aikainen prosessi ja osaamisen kehittyminen tulee näkyväksi. Parhaimmillaan portfolioon taltioituu opiskelijan oppimisprosessi, jolloin opiskelija pystyy myös itse reflektoimaan omaa oppimistaan - kun se on tullut näkyväksi. Reflektio edistää ja vahvistaa oppimista sekä kehittää metakognitiivisia taitoja.

Portfolion kokoaminen on opiskelijan kannalta kokonaisvaltaista työskentelyä. Tiedot, taidot, soveltaminen ja reflektio tallentuvat samaan paikkaan, omaan henkilökohtaiseen oppimisympäristöön (PLE, Personal Learning Environment). Oma oppimispolku on henkilökohtaisessa portfoliossa koko ajan näkyvillä.

Opiskelijan kannalta portfolion kokoaminen auttaa myös opitun integroimisessa mielekkääksi kokonaisuudeksi. Uuden oppimistehtävän vaatimat asiat on mahdollista kiinnittää aikaisemmin opitun “päälle”, jolloin uusi asia nivoutuu siihen, mitä oppija tietää jo ennestään aiemmilta kursseilta, muista oppiaineista tai oppimistilanteista (elaborointi). Ilmiöpohjainen oppiminen toteutuu myös pienessä mittakaavassa, kun opiskelija esimerkiksi oivaltaa itse eri oppiaineiden kursseilla käsiteltävien ilmiöiden yhteyksiä omaan portfolioonsa tallentamistaan muistiinpanoista.

Opettaja voi helposti edistää oppimista ohjauksella ja palautteella portfolioon koottujen tuotosten, reflektioiden ja oppimistehtävien pohjalta. Niiden pohjalta opettajan on helppo hahmottaa, missä vaiheessa opiskelijan oppimisprosessi on menossa, mitä tietoja ja taitoja on opittu, mitä vielä oppimatta. Opettaja voi kohdistaa palautteen ja arvioinnin oikea-aikaisesti ja oikeassa kontekstissa oppimisprosessiin. Tällöin arviointi on myös oppimisprosessin kannalta vaikuttavampaa verrattuna pelkän loppukokeen arviointiin.

Portfoliotyöskentely helpottaa opettajaa suunnittelemaan opetustaan uudella tavalla sekä auttaa eri oppiaineiden asioiden integroinnissa. Tästä syystä portfoliotyöskentely sopii erinomaisesti ilmiöpohjaiseen opiskeluun. Kurssilla voidaan lähteä liikkeelle opiskelijoille jo valmiiksi tutuista, portfolioon dokumentoiduista ilmiöistä, ja edetä vähitellen uusiin, jolloin oppiminen on motivoivampaa. Autenttiset, koulua ympäröivän maailman ilmiöistä nousevat oppimistehtävät voidaan kytkeä ilmiön opiskeluun.

Opettaja on ohjaaja, joka määrittelee oppimistavoitteet ja arvioinnin perusteet, parhaimmillaan yhdessä opiskelijoiden kanssa. Oppimistehtävissä kuvataan tuotosten, sisällön ja ajattelun portfolioon taltioimisen periaatteita. Eri työvaiheiden dokumentointi mahdollistaa opiskelijoiden ohjauksen kohdentamisen opiskeluprosessin aikana ilmeneviin solmukohtiin ja opiskelijoiden erilaisiin tarpeisiin.

Opettaja voi myös ohjeistaa opiskelijoita tekemään oppimistehtäviä ryhmissä ja tuottamaan portfoliota yhteisöllisesti. Opiskelija voi tallentaa omaan oppimisportfolioonsa myös esimerkkejä opettajan ja muiden opiskelijoiden ratkaisuista ja oppia toisilta. Pari- ja pienryhmätyöskentelyssä saa tukea ja ideoita muilta opiskelijoilta. Ennen pitkää itseohjautuvuus lisääntyy.

Pienryhmän yhteiset portfoliot tai portfolion osat valmentavat yhdessä tekemisen taitoihin, mitä esimerkiksi jatko-opinnoissa ja työelämässä odotetaan. Palautetta työskentelystä ja tuotoksista saa opettajan lisäksi myös muilta opiskelijoilta.

Portfolio soveltuu erityisesti projektioppimiseen, jossa opiskelijaryhmän tehtävänä on löytää vastauksia ja ratkaisuja kiinnostaviin ongelmiin. Tietoja ja taitoja käytetään ja hankitaan ongelmalähtöisesti luokkahuoneessa, mutta usein myös koulun ulkopuolella. Opettaja tukee projektia antamalla taustatietoja ja ohjeita, mutta opiskelijoilla on projektin suorittamisesta päävastuu. Projektin etenemisen ohjaamisessa ePortfolio on opettajalle erittäin hyödyllinen työkalu. Opettaja voi pitää esimerkiksi huolta, että kaikki ryhmän jäsenet tuottavat tietoa ja osallistuvat projektiin.

Portfolion muoto ei ole sinänsä keskeinen. Halutessaan opettaja voi teettää yksittäisiä, aiheeltaan ja kooltaan rajattuja miniportfolioita tai työnäytekansioita ja kommentoida niitä edelleen myös muussa kuin sähköisessä muodossa esimerkiksi lukiodiplomityöskentelyn yhteydessä. Portfolion tekemisen oppimisen laatua kehittävä merkitys on pikemminkin oppimista syventävässä prosessissa.

Portfoliotyöskentely kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin heti opintojen alussa. Opiskelijalle se ei ole lisätehtävä, mikäli portfoliota ei tehdä muiden oppimistekojen ja -tehtävien lisäksi, vaan niiden sijaan. Oleellisen materiaalin valikointi ja portfolion suunnittelu kehittää itsenäisen työskentelyn valmiuksia ja lisää omien tuotosten arvostusta. Kirjoittamalla ajattelu syventää omaa oppimisprosessia, mutta oppimista voi kannustaa dokumentoimaan myös visuaalisesti. Opettajan oppimistehtävät ja palaute tarjoavat ajattelun tikapuita.

Kunkin opiskelijan ePortfolio tulee olemaan persoonallinen kuin sormenjälki. Se lisää kaivattuja mahdollisuuksia yksilöllistää oppimistehtäviä ja -tavoitteita oppijan aiemman osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. ePortfolion avulla opiskelija voi osoittaa omien taitojensa ja osaamisensa kehittymistä paitsi opintojensa myös omien harrastustensa ja muun informaalin oppimisen tilanteissa.